22.11. Torstai.
Kohta kaksi viikkoa siitä kun olen nukkunut enemmän kuin tunnin tai kahden pätkän. Kroppa käy herkillä. Haistan ihme hajuja. Jopa pienetkin ajatukset itkettävät tai herkistävät mielen. Aloitin 2 päivää sitten taas lääkityksen. Huoli tulevaisuudesta painaa. Tuntuu että kotona ollessa polttelee kurkkua, yskittää ja pistelee ihoa. Yksi ainoa ajatus. Kämppä homeessa. Sisäilmamittaus tilattu ensi keskiviikoksi. Menen yöksi vanhemmille nukkumaan. Saisi edes yhden yön nukuttua.
23.11. Perjantai.
Nukuin kaksi pätkää. Pari tuntia ja tunnin. Tavallaan ok, tavallaan liian vähän, ihan liian vähän. Töihin. Kroppa käynnistyy vasta iltapäivällä. Askel alkaa painaa eikä hymy oikein irtoa. Töistä kotiin. Tuntuu että pää on täyttä sumua. Laitan lapset nukkumaan ja yskin. Pitäisi mennä vielä laittamaan keittiötä mutta nukahdan patjalle nuoremman pojan viereen. Havahdun. Joka paikkaa kirvelee, keho vapisee ja kauhu pyörii päässä. Mitä kello? Puoli yksi. Vaimo katsoo vielä tv:tä ja kutoo. Miksi sillä ei tunnu mitään? Miksi se on ihan ok vaikka minusta tuntuu että home syövyttää aivot? Vaimo kysyy että mikä on? En tiedä. En osaa vastata. Kauhea olo. Kauhea vapina. Hyppään autoon ja ajan vanhemmille. Itken koko ajan. Äiti halaa rauhallisena. "Ei ole hätää." Peti valmiina. Vaatteet polttelevat. Edellisyön lakanatkin polttelevat siitä kohti missä vaatteet ovat osuneet. En nuku. Yhtäkään hetkeä. Yhtä ainutta hetkeä. Kauanko ihmiskeho jaksaa tällaista? Sydän? Miksi uni ei tule vaikka väsymys on jo täysin absurdia?
Nukuin kaksi pätkää. Pari tuntia ja tunnin. Tavallaan ok, tavallaan liian vähän, ihan liian vähän. Töihin. Kroppa käynnistyy vasta iltapäivällä. Askel alkaa painaa eikä hymy oikein irtoa. Töistä kotiin. Tuntuu että pää on täyttä sumua. Laitan lapset nukkumaan ja yskin. Pitäisi mennä vielä laittamaan keittiötä mutta nukahdan patjalle nuoremman pojan viereen. Havahdun. Joka paikkaa kirvelee, keho vapisee ja kauhu pyörii päässä. Mitä kello? Puoli yksi. Vaimo katsoo vielä tv:tä ja kutoo. Miksi sillä ei tunnu mitään? Miksi se on ihan ok vaikka minusta tuntuu että home syövyttää aivot? Vaimo kysyy että mikä on? En tiedä. En osaa vastata. Kauhea olo. Kauhea vapina. Hyppään autoon ja ajan vanhemmille. Itken koko ajan. Äiti halaa rauhallisena. "Ei ole hätää." Peti valmiina. Vaatteet polttelevat. Edellisyön lakanatkin polttelevat siitä kohti missä vaatteet ovat osuneet. En nuku. Yhtäkään hetkeä. Yhtä ainutta hetkeä. Kauanko ihmiskeho jaksaa tällaista? Sydän? Miksi uni ei tule vaikka väsymys on jo täysin absurdia?
24.11. Lauantai. Päivä 1.
Sumua. Hatarat muistikuvat. Jaksan nousta sängystä. Portaissa jalat eivät meinaa kantaa. Ruoka ei maistu. Järki sanoo kuitenkin että pakko syödä jotakin. Kaikki mitä laitan suuhun tuntuu aiheuttavan allergisen reaktion. No ei kai ruisleipä tapa. Sohvalle maaten. Ruumis painaa tonnin. Sohva tuntuu imevän sisäänsä. Tulisi uni samalla. Ei tule. Mutta käsittämättömiä hajuja kyllä. Lapset tulevat. Mieli on täysin turta. Käyn kävelylenkillä, ehkä vajaa 2 kilometriä. Mieli hieman piristyy. Takaisin sohvalle. Väsyttää. Sohva imee taas sisäänsä ja joku epämiellyttävä haju tunkee nenään. Ulkona leijui sama haju. Yöllä nukun kahdella viimeisellä nukahduslääkkeellä tunnin kullakin. Nukun eri sängyssä koska lapsetkin ovat yötä. Sängyn yläpuolella on vanha ryijy. Ihan kuin ryijystä säteilisi tai se erittäisi jotakin joka polttelee ihoa ja hengitystä. Vaihdan sängystä yläkerran sohvalle, joka haisee samalle epämiellyttävälle. Koetan keskittyä hengittämiseen. Yks, kaks, yks, kaks, palleahengitystä. Yks, kaks, kol, nel, viisi, kuusi, yks, kaks... Uni meinaa tulla... ei. Meinaa... ei. Alakerran sohvalle ja toinen nukahtamislääke. Nukahdan. Ehkä tunniksi, puoleksi.
Sumua. Hatarat muistikuvat. Jaksan nousta sängystä. Portaissa jalat eivät meinaa kantaa. Ruoka ei maistu. Järki sanoo kuitenkin että pakko syödä jotakin. Kaikki mitä laitan suuhun tuntuu aiheuttavan allergisen reaktion. No ei kai ruisleipä tapa. Sohvalle maaten. Ruumis painaa tonnin. Sohva tuntuu imevän sisäänsä. Tulisi uni samalla. Ei tule. Mutta käsittämättömiä hajuja kyllä. Lapset tulevat. Mieli on täysin turta. Käyn kävelylenkillä, ehkä vajaa 2 kilometriä. Mieli hieman piristyy. Takaisin sohvalle. Väsyttää. Sohva imee taas sisäänsä ja joku epämiellyttävä haju tunkee nenään. Ulkona leijui sama haju. Yöllä nukun kahdella viimeisellä nukahduslääkkeellä tunnin kullakin. Nukun eri sängyssä koska lapsetkin ovat yötä. Sängyn yläpuolella on vanha ryijy. Ihan kuin ryijystä säteilisi tai se erittäisi jotakin joka polttelee ihoa ja hengitystä. Vaihdan sängystä yläkerran sohvalle, joka haisee samalle epämiellyttävälle. Koetan keskittyä hengittämiseen. Yks, kaks, yks, kaks, palleahengitystä. Yks, kaks, kol, nel, viisi, kuusi, yks, kaks... Uni meinaa tulla... ei. Meinaa... ei. Alakerran sohvalle ja toinen nukahtamislääke. Nukahdan. Ehkä tunniksi, puoleksi.
25.11. Sunnuntai. Päivä 2.
Ei ole mahdollista olla näin väsynyt ilman että nukahtaa. Ei ole. Jokainen liike vaatii käsittämättömän määrän tahdonvoimaa. Nyt ymmärrän miltä tuntuu kun joku henkisesti väsynyt sanoo ettei jaksa. Nyt ymmärrän mitä tarkoitetaan uupumuksella. Ruoka ei maistu. Vatsa on yhtä tunnoton kuin muukin kroppa. Vesi on ainoa asia jonka voi laittaa suuhun ilman että kurkku turpoaa ja suuta alkaa pistelemään.
Kävely ja keskustelu isän kanssa tuntuu hyvältä. Keho vain painaa ihan liikaa. Pipo ja kaulus kutiaa. Vaimo hakee lapset. En jaksa edes nousta sohvalta. Jotakin puhuvat selvästä burnoutista.
Äidin kanssa kauppaan. Auton penkkiin istuessa pää alkaa painaa. Mieli synkkenee.
Takaisin sohvalle. Taas se haju. Epämiellyttävä. Viltti. Miksi se haisee tuolle? Sohvatyyny myös. Ollaan ilman. Jos kerran haju on epämiellyttävä niin menköön kauemmaksi. Työkavereille ja työnantajalle viesti että en ole huomenna työkykyinen. Ehkei tarkempaa syytä, olen siis kipeä.
Illalla olo heikkenee. Oleminen on yhtä sumua. Kuin nääntyisi nälkään mutta nääntyy väsymykseen. Pakko olisi päästä töihin, ei laskutuksella ole varaa olla pois. Montakohan päivää tätä kestää? Lapsilla olisi huomenna harrastuksia ja vaimolla vuorotyö. Ei nuo ipanat voi yksinään kotona olla, varsinkaan nuorimmainen.
Nyt lähdetään käymään päivystyksessä, sanoo äiti itkuni sekaan.
Sairaalapäivystyksen odotusaulassa kaikki hajut ottavat nenään. Vieressä istuva kaveri haisee tupakalle ja desinfiointiaineelle. Vastapäinen vanhalle viinalle ja kipsille. Joku jäähallille, ohikävelijä maakellarille. Tätä 2 tuntia.
Lääkärin huoneessa kerron asiani. En saa nukuttua, en jaksa enää. Lääkäri määrää unilääkettä ja nukahtamislääkettä ja käskee jatkaa aloittamaani lääkitystä. Kuulemma herkistää aluksi hermoston ennen kuin alkaa olo helpottamaan. Eipä tämän herkemmäksi voi enää mennä.
Lääke naamariin ja sänkyyn. Edelleenkin vanhemmilla.
Ei ole mahdollista olla näin väsynyt ilman että nukahtaa. Ei ole. Jokainen liike vaatii käsittämättömän määrän tahdonvoimaa. Nyt ymmärrän miltä tuntuu kun joku henkisesti väsynyt sanoo ettei jaksa. Nyt ymmärrän mitä tarkoitetaan uupumuksella. Ruoka ei maistu. Vatsa on yhtä tunnoton kuin muukin kroppa. Vesi on ainoa asia jonka voi laittaa suuhun ilman että kurkku turpoaa ja suuta alkaa pistelemään.
Kävely ja keskustelu isän kanssa tuntuu hyvältä. Keho vain painaa ihan liikaa. Pipo ja kaulus kutiaa. Vaimo hakee lapset. En jaksa edes nousta sohvalta. Jotakin puhuvat selvästä burnoutista.
Äidin kanssa kauppaan. Auton penkkiin istuessa pää alkaa painaa. Mieli synkkenee.
Takaisin sohvalle. Taas se haju. Epämiellyttävä. Viltti. Miksi se haisee tuolle? Sohvatyyny myös. Ollaan ilman. Jos kerran haju on epämiellyttävä niin menköön kauemmaksi. Työkavereille ja työnantajalle viesti että en ole huomenna työkykyinen. Ehkei tarkempaa syytä, olen siis kipeä.
Illalla olo heikkenee. Oleminen on yhtä sumua. Kuin nääntyisi nälkään mutta nääntyy väsymykseen. Pakko olisi päästä töihin, ei laskutuksella ole varaa olla pois. Montakohan päivää tätä kestää? Lapsilla olisi huomenna harrastuksia ja vaimolla vuorotyö. Ei nuo ipanat voi yksinään kotona olla, varsinkaan nuorimmainen.
Nyt lähdetään käymään päivystyksessä, sanoo äiti itkuni sekaan.
Sairaalapäivystyksen odotusaulassa kaikki hajut ottavat nenään. Vieressä istuva kaveri haisee tupakalle ja desinfiointiaineelle. Vastapäinen vanhalle viinalle ja kipsille. Joku jäähallille, ohikävelijä maakellarille. Tätä 2 tuntia.
Lääkärin huoneessa kerron asiani. En saa nukuttua, en jaksa enää. Lääkäri määrää unilääkettä ja nukahtamislääkettä ja käskee jatkaa aloittamaani lääkitystä. Kuulemma herkistää aluksi hermoston ennen kuin alkaa olo helpottamaan. Eipä tämän herkemmäksi voi enää mennä.
Lääke naamariin ja sänkyyn. Edelleenkin vanhemmilla.
Maanantai. Päivä 3.
Mitäh? Nukahdin. Vaikka pää tyynyssä mietin kuinka unilääke vain rauhoittaa kroppaa muttei vaivuta uneen niin jossakin vaiheessa olen nukahtanut ja nukkunut ehkä yhdeksän tuntia. Sitä luulisi olevansa onnesta sekaisin mutta portaissa jalat eivät kuitenkaan meinaa kantaa ja uupumus painaa edelleen. Niin, turha kai kuvitella että parin vuoden uniongelmat ja reilu kahden viikon unettomuus häviäisi yhdessä yössä.
Täytyy miettiä huomista työpäivää. Pitäisi mennä yritykseen hierontaa tekemään. Jos jostain saisi vähän lisää voimaa.
Kävelylle lähtiessä huomaan taas ihme kutinan. Pää pehmenee ja alkaa painaa. Ja taas se haju. Mikä hemmetti tuon aiheuttaa?? Päälläni on kollegehousut, t-paita, fleecetakki ja päälitakki. Jalkapöytä kutiaa myös. Joku minua fiksumpi sanoi joskus että fleece on muovia. Etenkin mikro- sellainen. Laitetaan pois. Myös pipon vuori on samaa materiaalia, joten ollaanpa ilman. Jotakin täytyy kokeilla koska en ihan usko siihen että ulkoilmaan lähteminen alkaa painamaan päätä noin kovasti. Senhän pitäisi tehdä täysin päinvastoin. Illalla käyn kotona. En pysty olemaan olohuoneessa 10 minuuttia pidempään kun alkavat hermoston kauhuaallot. Tunne ei ole kipu vaan enemmänkin sellainen tunne että hermosto varoittaa että kohta tapahtuu jotakin todella pahaa. En tiedä mikä on virallinen nimi tai onko sellaista edes olemassa mutta kutsutaan niitä kauhuaalloiksi koska menevät selkeästi hermoratoja pitkin ja tuntuvat todella ahdistavilta. Pakko kävellä edestakaisin. Vaimo kysyy että miksi haahuilen koko ajan edes takas. En tiedä, en vain pysty olemaan paikallani. Ahdistaa.
Nakkaan matkahierontapöydän ja tarvikkeet autoon ja ajan vanhemmille. Päänahkaa kirvelee, vain oikeaa puolta.
Ajoissa nukkumaan koska huomenna töitä. Eiköhän tämä tästä. Unilääke aiemmin ja vasta sängyssä nukahduslääke. Se kannattaa kuulemma ottaa vasta nukkumaan mennessä, muutoin vaikutus saattaa mennä ohi jos touhuilee muuta parhaan vaikutusalueen aikana.
En ole koskaan kovin mielelläni syönyt mitään ibumaxia kummempaa lääkettä ja nyt alkaa ahdistamaan ajatus siitä että näitä pitäisi napsia pidempään. Työnnetäänpä se ajatus syrjään, uni on tärkein. Muuten ei tule mistään mitään.
J
