sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Burnout, seuraavat päivät.

Tiistai. Päivä 4.
Huhhahhei. 9 tuntia unta, taas. Kai. Parempi kuitenkin pitää vielä portaissa kaiteesta kiinni, sen verran heikottaa jalkoja vielä heräämisen jälkeen. Selkä ei enää kiristä kovin kummoisesti, toisin kuin aiempina viikkoina. Hieman jännittää että miten kädet jaksavat 3 tuntia hierontaa. Vanha puuvillapaita ja kaksi hupparia päällekkäin. Alkaa olemaan pakkasta. Autossa oikealta puolelta tulee välillä "aaltoja". Kasvojen oikealla puolella on tunne kuin jokin polttelisi. Rauhallista hengitystä vain, ei tässä ole hätää. Liikenne on onneksi rauhallista, ja onhan tässä autoa ajettu aikanaan ihan ammatiksikin vuosia joten sen kanssa ei ole ongelmaa, vaikka olo ei ole parhain.
Hieroessa alaselkä ei tykkää, alkaa jumittamaan. Joudun kiinnittämään normaalia huomattavasti enemmän huomiota työasentooni. Tavallaan ihan hyvä, näinhän sen pitäisikin mennä eikä niin että tekee väärässä asennossa töitä vain koska kroppa ei just nyt sano poks.
Eräällä asiakkaalla melko voimakas hajuvesi. Vai onko? Polttelee kurkkua. Koetan hengittää pinnallisemmin.
Toisella asiakkaalla kaksi oma vilttiä mukana, ettei palele. Pyyhe ei kuulemma riitä. Suuhun tulee outo maku ja kurkku turpoaa. Nuo viltit. Sama haju. Mikrofleece, polyester. Muovi. Reagoin tekokuituihin.
Kun keksin pahimman aiheuttajan niin oli helppo tarkkailla oireiden ilmaantuessa mahdollista syyllistä.
28.11.
Nukuin muutaman tunnin. Ajelin Aamulla vanhemmilta kotiin jotta vaimo pääsee seitsemäksi töihin. Kas, teini heräsi ja huolehti itsensä ajoissa kouluun. 10v kouluun vienti ja kotona toinen aamupala ja 4v päiväkotiin. Onpas hyvä ja energinen olo. Eilisen työpäivän aikana kuivuneet kädet ja huulet ovat muisto vain.
Työpäivän aikana alkaa kuitenkin taas päänahkaa polttelemaan. Huulet kuivuvat ja kyynärvarsien lihakset väsyvät. Sormet lyövät harhaiskuja näppäimistöllä ja vaatii erityistä keskittymistä jotta osuvat edes sinne päin. Illalla taas kotona ei kulje ajatus eikä liike. Keskittyminen herpaantuu.
Katselen työmahdollisuuksia. Oman kodin ilmanvaihto-ongelmat ovat herättäneet kiinnostuksen iv-alaa kohtaan. Saattaisi olla varsin mukavaa huolehtia pientalojen ilmanvaihdosta. Kertoa ihmisille että hei, ei sun kämpässä ole muuta vikaa kuin huono ilmanvaihto. Ei hätää. Siitä johtuu melko moni asia. Tavallaan tekisi mieli lähteä opiskelemaan, tavalaan ei. Nautin työstäni. Silloin kun olen kunnossa. Mutta mikroyrittäjyys ei näillä näkymin ole se loppuelämän juttu. Jotakin muuta täytyy keksiä jossakin vaiheessa. Jos nyt ensin rauhoittaa tämän tilanteen. 
29.11.
Viime yönä ei taaskaan uni meinannut tulla. Mut aamulla ei olis millään päässyt sängystä ylös, eli ainakin loppuyön nukuin hyvin. Edelleen nukun vanhemmilla. Pelkään jäädä omaan kotiin jos ei pystykään. Tänään yskitti pahasti kotona. Ihan kuin ilma siellä olisi vain todella kuivaa ja pölyistä. Ehkä vain onkin. Se selviää toivottavasti pian.
Ihme hermovapinoita ollut tänään. Ilmeisesti reagoin myös autossa olevalle pölylle koska työmatkalla kurkku turpoaa hieman ja kitalaki puutuu. Alaselkä ei meinaa kestää istumista yhtään. Heti jumissa.
Kello on. 23.11. vaimo menee huomenna aamuvuoroon, tarkoittaa että joudun heräämään kuuden jälkeen eli unta ei taas hirmuisesti ehdi vaikka nukahtaisikin. Sitten kun ehtis niin ei nuku.
1.12.
Eilinen oli aivan karmea. Olen pystynyt olemaan kotona jo useampia tunteja täysin tai miltei oireettomasti mutta eilinen oli hirmuinen takapakki. Töistä kun tulin niin muutama minuutti sisään astumisesta alkoi kihelmöinnit ja kauhuaallot pitkin kroppaa. Firman paperihommat menivät vapinoiden saattelemana. Allerginen reaktio pamahti melkein mistä vain. Paahtoleivästä kurkunpalaan. Jipiii. Eikä mitään hajua miksi.
Tai no. Jos meillä on sisäilmaongelma niin pakkasilla tämä meidän hieno painovoimainen ilmanvaihto toimii oikein, ja eilen oli pienen pakkasjakson jälkeen lauhempaa. Silti koetin nukkua kotona ensimmäistä kertaa burnoutin jälkeen. Nukuin ehkä tunnin. Joka paikkaa kihelmöi ja kutisee ja oma patja on ihan liian kova. Rintarangan ja lannerangan taite huutaa sillä maatessa hoosiannaa. Saattaa kyllä johtua siitä kun töissä kantelin tavaraa edestakas vähintään riittävästi.
Tänään kuitenkin taas pystyn olemaan hieman paremmin kotona. Pääkoppa on hieman sumuinen mutta muuten olo on suhteellisen ok.
Sisäilmamittausten tulokset eivät tulleet vielä tällä viikolla. Ensi viikkoon siis.
Pää tyynyyn klo 22.09. Huomenna 10v lastenkutsut, luojan kiitos eräässä huvittelupaikassa, sekä tapaan kummisetäni ekaa kertaa ehkä 20 vuoteen.
2.12.
Hikoilin, palelin, hikoilin, palelin. Mutta nukuin kotona. Toisen yön putkeen. Tai no ensimmäisenä en juuri nukkunut. Enkä muuten nyt ottanut edes nukahtamislääkettä. Lasi vettä ja pilleri on edelleen patjan vieressä.
Vieraspatja ja puusohvan pehmustepatja päällekkäin niin pehmeyttä on riittävästi.
Vieraspatja yksinään on liian ohut ja reagoin ilmeisesti sen materiaaliin mutta jostakin syystä puusohvan  pehmustepatjaan en. Alakerran aulassa taitaa olla myös ilmanvaihto riittävä kun kurkkua ei polttele. Vaimon pesemät viltit tosin jouduin siirtämään pois ovien päältä kuivumasta.
3.12.
Vaihteleva päivä. Aamulla näköongelmia. Silmiä ei meinaa saada kohdistettua töihin ajaessa. Tai saa mutta vaatii erityistä keskittymistä. Missään vaiheessa ei oikein kroppa herää. Illalla orkesterissa tuntuu että painuu ihan kasaan kun väsyttää niin paljon. Vasen puoli ihan vetelän tuntuinen. Tänään oikein pelottavasti.
Ihme palan tunne kurkussa koko ajan. Peilistä vasemman kitarisan alla näkyy joku polyypin näköinen patti limakalvolla. Kiva. Ärsyttävän tuntuinen.
Unilääke ja sänkyyn klo 22.30.
4.12.
Aamulla voimattomuus etenkin vasemmassa kädessä. 7 tuntia hierontaa 15min ja 30min tauoilla. Selkä huutaa hoosiannaa. Sen huomasi myös kotio tullessa kun perus spagetti bolognesesta hyökkäs allergiareaktiot. Jostakin syystä myös lämmitettävä kauratyyny aiheutti vastaavan. Liekö tosiaan vain selän jumia. Ei tullut vielä sisäilma vastaukset. 23.00 ja veto loppuu.
5.12.
Reagoin töissä jollekin enemmän kuin koskaan ennen. Olin ihan viittä vaille että soitan ambulanssin kun ei henki kulje. Rintalastan ja kaulan väliä hieromalla ja venyttelemällä sai kurkkuahtautta sen verran helpotettua että pärjäsin kuitenkin. Sähköposteja lukiessa tai muuten koneella töitä tehdessä oireet pahenevat. Liekö erään vaatekuorman pakkausmuovit tai toisen pölyt.. Melkoista siedätyshoitoa tänään.
7.12.
Eilen soittoa tekokuitupaita ja takki päällä sekä solmio kaulassa. Pientä kurkkuahtautta havaittavissa mutta elinkelpoinen olo. Tänään päälle duunipaita jossa ilmeisesti joku säilytyskemikaali piti huolen ettei koko päivänä tarvinnut liikaa hengittää. Mutta selvisin. Lääkäri soitti ja sanoi että ahdistuslääkkeen annostus ylös ja unilääke pois tai vain tarvittaessa puolikas.
Oon myös pähkäilly meidän ilmanvaihtoa. Pariin kolmeen paikkaan tarttis poistoilmapuhaltimet. Ei maksa onneksi paljoa, 30-50€ per kappale. Paitsi. Meidän putket tietenkin alkavat suoraan mutkalla jolloin puhaltimen upotus putkeen pitäisi jäädä muutamaan senttiin. Villejä veikkauksia miten menee noissa järkevän hintaisissa malleissa? Jep, 8-10cm.
Pienen kahlailun jälkeen löytyy kaksi mallia matalalla upotuksella joiden molempien hinta on parin sadan hujakoilla. Tietenkin.
8.12.
Eilen lääkäri sanoi puhelimessa että tupla-annos mielialalääkettä ja nukkumislääke pois. Ei ole kuulemma pitkäaikaiseen käyttöön. Otin eilen illalla eka kertaa myös iltalääkkeen. Myöntää täytyy että tänään on olo ollut huomattavan miellyttävä. Aamulla työmatkalla ensimmäistä kertaa useampaan kuukauteen huomasin nauttivani musiikin kuuntelusta. Eli olo alkaa olemaan sellainen kuin sen pitäis olla. Terveenä.

J

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti