Hengitä.

Olkoon olo sitten ahdistus, paniikkikohtaus, kipu, huimaus, suuttumus tai mikä muu tahansa niin yksi asia auttaa aina. Pysähdy. Hengitä. Syvään hengittäminen rauhoittaa ja selkiyttää mieltä ja hermostoa ja auttaa näkemään ja kohtaamaan asiat rauhallisemmin jolloin lopputuloskin on lähtökohtaisesti parempi.
Riittävän monta kertaa kaaduttuani vatsakouristuksen aiheuttaman tajunnanmenetyksen seurauksena (joka useimmiten tapahtuu siis yöllä) tajusin kouristuksen tullessa jäädä sänkyyn makaamaan vessaan ryntäämisen sijasta. Syvään hengittämistä ja keskittymistä muihin ajatuksiin. Tosin kivun ollessa riittävä katoaa kyky pitää ajatukset kasassa ja pakokauhu valtaa mielen mutta kun sängystä ei liikahda niin eipä siinä mitään voi sattuakaan. Näin myös kohtausten kesto sekä voimakkuus vähenivät. Hyvä sinällään koska pahimmillaan vatsakipu oli 1-10 asteikolla tasoltaan n. 20. En sano että itsemurhakipua mutta ei todellakaan kovin kaukana siitä. Vielä kun lisätään tuohon kipuun näitä kohtauksia edeltävä aura sekä niihin liittyvä psyykkinen pakokauhu ja ajatusten hajoaminen niin ollaan melko lähellä ikävintä mahdollista olotilaa. 

Myöhemmin olen oppinut että selällään makaaminen jalat hieman koholla yhdistettynä 6 sekunnin palleahengitykseen on itse asiassa ihmisen tärkeintä parasympaattista (ns. rauhoittavaa) hermoa eli vagus-hermoa aktivoiva harjoitus.

Palleahengityksellä tai ehkä ennemmin "oikein" eli kokonaisvaltaisesti kaikkia hengityslihaksia hengityksessä käyttämällä on vagus-hermon lisäksi todella suuri vaikutus koko selkärangan liikkuvuuteen. Autonominen hermosto (eli ihmiskehoa "virittävä" sekä "rauhoittava" hermoston osa) taas sijaitsee rintarangan etupuolella joten rangan liikkuvuudella on erittäin suuri vaikutus sen hyvinvointiin. Ihmiskeho on tehty liikkumaan. Aktiiviseksi. Nivelet ja lihakset käytettäväksi koko liikelaajuudessaan. Hermosto liikuttamaan ihmistä. Autonominen hermosto aktivoimaan ja rauhoittamaan. Aivot ajattelemaan sekä käskyttämään tätä kokonaisuutta. 

Muuttujia tuossa kokonaisuudessa on aivan järjetön määrä, ja sen venettä keikuttavan virheen etsiminen hermostollisissa tai psyykkisissä ongelmissa miltei sula mahdottomuus. Yksi muutos kompensoituu toisella, joka taas aiheuttaa jonkun toisen puutoksen joka aiheuttaa toisen oireen jajaja.. Mitä enemmän olen hakenut tietoa kehon toiminnasta ja ymmärtänyt sitä niin sitä sekavammaksi kaikki tuntuu menevän. Ei ole yhtä ratkaisua psyykeongelmaan. 

Ei ole yhtä ainoaa ainetta tai lääkettä joka parantaisi olon kuin taikaiskusta ilman mitään sivuvaikutuksia. 

Olen siinä onnellisessa asemassa että molemmat työni opettavat valtavasti näistä asioista. Viimeisen kahden vuoden aikana opitut asiat ravintolisistä, hieronnasta ja kehon käsittelystä ovat tuoneet suunnattoman määrän ymmärrystä oman kehon toiminnasta ja siihen vaikuttavista asioista. Ilman tätä tietoa olisin todennäköisesti huomattavasti enemmän hukassa omien oireitteni kanssa. 

Pahinta kun on epätietoisuus. Se tunne kun odotat jotakin ratkaisua tilanteeseen luottaen siihen että tälle kaikelle on joku muu selitys kuin vain se että olet hullu. Joku looginen ratkaisu. Se että moottori ei lähde käyntiin koska startti on rikki. Se että kotona on kylmä koska patteriverkon kiertopumppu on rikki eikä lämmin vesi pääse pattereihin. Se että sääriluu on murtunut ja hemmetin kipeä. 

Mutta keho ei ole auto. Ei ole starttia jota vaihtaa. Ei ole kiertopumppua jota korjata. Ei ole sääriluuta jota kipsata. Tai siis on.. mutta psyykkisissä ongelmissa sitä yksinkertaista kipsiä ei ole. 

Itse uskon kaiken kehossa tapahtuvan olevan selitettävissä loogisesti, mutta muuttujia on vain niin julmettu määrä ettei tämän hetken teknologia ja äly riitä kaikkien selvittämiseen.

J