Ensimmäisen kerran havaitsin noin vuosi sitten salitreenien jälkeen eräänlaista hermosurinaa. Lievää voimattomuutta ja hermostollista epävarmuutta. Pientä tärinää. Vasemmassa pohkeessa voimattomuutta. Perse jumissa, ajattelin.
Eli pakarat ja piriformis tukossa. Painaa ischias-hermoa jolloin jalkaan tulee voimattomuutta. Hierontaan? Noei.. nyt ei pysty. Ei, koska budjetti ja aika. Unen kanssa alkoi olemaan ongelmia. Illalla saattoi nukahtaa helposti mutta silmät aukesivat viideltä. Kolmelta. Yhdeltä. Loppuyö meni pyöriessä. Kun surina oli pahimmillaan niin nukkumaanmenoa venytti hieman koska uni ei tule kuitenkaan. Yhdeltä nukkumaan, kolmelta uni loppuu. Ihme säkätys toisessa korvassa. "Hermonakutus". Aamulla salille, koska miksipä ei? Jaksaa sitten vähän paremmin päivän kun lähtee veri kiertämään, vaikka ei olekaan juuri nukkunut.
Sitten eräs kaunis yö ei uni tullut ollenkaan. Toinen.. kolmas.. Jollakin tavalla, kenties hermoston ylikierrosten takia, sitä jaksoi. Salilla käynti kyllä jäi. Töissä mentiin hirveällä höngällä ja kun tekeminen loppui, loppui myös jaksaminen ja sitä vain tuijotti seinää ja mietti että milloinkohan silmissä sumenee.
Erään henkisen romahduksen jälkeen lähti jalkapöydistä tunto. Puolen tunnin makoilun jälkeen palasi. Hierontaan? Ei, kun lapset tarvitsee kesäkengät. Onneksi eräs ystävä opiskeli hierojaksi ja saatiin muutamat vaihtarit tehtyä. Kesäksi helpotti. Etupihan kiveystä tehdessä huomasin taas pienen kykkimisen jälkeen hermosäväreitä ja puutumista jaloissa. Perse ja alaselkä, jep.
(Sittemmin opittua: kun ihminen ahdistuu, hengitys muuttuu pinnalliseksi ja pallean käyttö hengittämisessä "unohtuu". Pallean liike taas vaikuttaa huimasti alaselän liikkuvuuteen. Pallea ei liiku - > alaselän liike vähenee - > lihasten liike vähenee - > jumi.)
Syksyllä sitten homma jatkui. Uni katosi. Lääkäri määräsi Ataraxia nukkumiseen. Ekana yönä 10h unta, seuraavana kauhea pöhnä eikä silmäystäkään. Töistä kotiin lähtiessä tuntui että on niin uupunut ettei jaksa pitää auton ratista kiinni. 22km on melko pitkä matka. Ei enää ikinä Ataraxia. Työmatkat meni itkiessä. En oikeastaan edes tiedä mitä, pahaa oloa ja uupumusta kai. Yöllä heräsi siihen että kädet puutuivat, selällään maatessa. Hierontaa tehdessä katosi puolet kuulosta. Sitten oli pakko luovuttaa. Mennä lääkäriin ja sanoa että nyt tarvitsen jotakin koska sairasloma ei ole vaihtoehto, koska yrittäjä ja minimi eläkemaksut. Saatiin ystävän kanssa tehtyä useammat vaihtarit ja lääkitys alkoi puremaan. Asiat alkoivat taas hymyilyttämään. Sai hieman nukuttua ja pääsi salille käymään. Rytmihäiriöt harvenivat. Kotonakin jaksoi taas tehdä jotakin. Salin jälkeen oli hyvä olla, eikä tullut enää surinoita. Hermosäkätykset aamuisin ja purulihasten väsyminen... Purulihakset? Venyttelyä, aktivointia koordinaatioharjoituksia. Korvat aukesivat ja kuuli taas normaalisti. Vasemman puolen voimattomuus oli selkeästi yhteydessä tehtyihin purulihasharjoituksiin ja venytyksiin. Vasen puoli aktivoitui salilla penkkiä tehdessä jalat rinnalla. Koko työntö ei enää tullut oikean puolen tuella. Välillä paremmin, välillä huonommin.
Joskus on huonompia kausia, joskus parempia. Pitää vaan muistaa venytellä ja tehdä purulihasjumppaa. Ja liikkua. Käydä salilla. Pitää treeni riittävän kevyenä ettei ärsytä hermostoa. Kyllä se kehitys tulee vähemälläkin vääntämisellä. Pääasia että tulee.
Laskut ovat joskus ajallaan, joskus myöhässä. Niistä on oppinut olemaa stressaamatta. Parempaan suuntaan koko ajan, niin taloudellisesti kuin fyysisestikin. Riittävästi vaan lepoa. Mutta töitä on tehtävä. Mitään ei tule odottamalla.
Tervetuloa mikroyrittäjän maailmaan.
J
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti